Nukuin viime yönä melko levottomasti. Heräilin pitkin aamua ja näin painajaisia. Kun kello soi, oli vaikea nousta ylös ja torkuttelinkin aika pitkään. En aina edes tajunnut, että herätyskelloni huusi ihan täysillä.
Kun vihdoin nousin, olin yllättävän energinen. Hampaiden pesu, suihkussa käynti ja aamupalan teko hoituivat kevyesti. Kun oli meikkaamisen vuoro, alkoi uuvuttaa. Pääsin lähtemään kuitenkin hyvissä ajoin. Ostin kukkia sekä äidille että ystävälleni hänen vuosipäivälahjakseen. Ostin kortit sekä nostin 20 € pikkusiskolleni synttärilahjaksi. Sitten menin äidille. Vietimme siellä äitienpäivää sekä pikkusiskoni syntymäpäiviä lounaan ja kakkukahvien merkeissä. Paikalla olivat minä, äiti, pikkusisko, isoveli ja hänen tyttöystävänsä, mummi, täti ja hänen miesystävänsä, eno vaimoineen sekä tietenkin Rico-koira. Volyymit olivat ajoittain aika korkealla. Minua ahdisti yllättävän vähän, mutta olin tapani mukaan melko vetäytynyt ja hiljainen. Ehkä minun oli helpompi olla, kun tiesin tarkalleen lähtöaikani. Yleensä sellaista ei ole ja silloin minulla kuluu hirveästi energiaa vatkaamiseen, että milloin kehtaan lähteä, vaikka kuinka ahdistaisi. Tarjoilut olivat hyviä, ei vaan tehnyt oikein mieli syödä. Äiti huomautti, etten näytä oikein hyvinvoivalta. Hän oli oikeassa, sillä olinkin aika romuna. Oli sellainen puolikuntoinen olo, vaikka kurkkuni ei enää ollutkaan kipeä. Äiti sanoi, että näytän jopa vähän krapulaiselta, mutta vakuutti uskovansa etten ole. Hän arveli erilaisuuteni johtuvan uudesta lääkkeestäni (ketipinor) ja oli myötätuntoinen. Itse asiassa hyvinkin myötätuntoinen. Ehkä hänkin on jo kerennyt sulatella tätä kaikkea omalta osaltaan.
Klo 16 menin Kallioon ystäväni vuosipäiville. Oli ihanat päivät, en vaan ollut oikein läsnä. Olin yhä enemmän romuna, enkä enää erottanut oliko se henkistä vai fyysistä vai kumpaakin. Sitten yksi kaverini sanoi jo toistamiseen, että näytän "hyvinvoivalta". Huoh, on se jännä miten kohteliaisuudesta voikaan vittuuntua. Viime kerralla en myöskään voinut hyvin, päinvastoin, ja tuntuu että hän joko vittuilee tai vähättelee minua. Tai sitten hän ei vaan tunne minua yhtään. Tai sitten minä vaaan näytän hyvinvoivalta vaikka olisin kuinka paskana.
Kun lähdin ryhmän jälkeen kotiin, minulla oli ihan kamala olo, nyt ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Mitään erityistä syytä siihen ei taaskaan ollut. Tuntuu, että siitä on tullut ennemmin sääntö kuin poikkeus, että voin huonosti viikonloppuisin. En yhtään tiedä miksi, mutta tämä on jo ties kuinka mones viikonloppu putkeen, kun olen ihan paskana.
Kotona otin ketipinorin ja katsoin lätkämatsia. Suomen voitto ja oma rauha vähän piristivät minua. Sitten yritin laulaa, mutta siitä ei taaskaan tullut mitään. Ahdisti ja nälätti ja lähdin kaupppaan. Kaupassa käynti oli ahdistavaa ja minulla taisi olla pienet pelkotilatkin päällä, En ole varma, kun en vielä oikein kunnolla tunnista niitä. Ostin taas pizzaa ja karkkia, hyvä minä.
Kylläpäs nyt valitan! Minulla on muuten ollut nyt monta päivää elohiiri vasemmassa rintalihaksessani. Tai niin ainakin luulen. Olen kerennyt kyllä jo vainotella että minulla on rytmihäiriöitä, veritulppa, sydänlihastulehdus tms. Toivotaan, että se on vain elohiiri!
Nyyh, haluaisin lukea, mutta keskittyminen ei tunnu nyt riittävän...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti