Helatorstaina heräsin hämmentävän pirteänä ja hyvinvoivana. Aamutoimet hoituivat kevyesti, mutta kun lähdin kotoa, olin jo ihan poikki. Menin erääseen päihteettömään tapahtumaan, missä oli paljon tuttuja. Siellä oloni oli ajoittain jopa aika kamala ja lähinnä vain istuin jossain ja ravasin röökillä. Näin tapahtumassa terapeuttinikin ja kun juttelimme, minun teki taas mieli itkeä. Tapahtuman jälkeen menin ystäväni luo yöksi. Sielläkin minulla oli aluksi vielä tosi kummallinen ja ahdistunut olo, mutta kun sain vihdoin syötyä, aloin voida vähän paremmin. Katsoimme Suomi-Tsekki-matsia jännittyneinä ja vittuunnuimme kun Suomi hävisi. Vasta kun kävimme nukkumaan, muistin, etten nuku vieraissa paikoissa kovin hyvin. Olin olettanut, että Ketipinoreiden avulla tätä ongelmaa ei olisi, mutta olin ikävä kyllä väärässä. Nukuin todella huonosti.
Perjantaiaamuna menin suoraan ystäväni luota päiväosastolle. Olin tosi väsynyt ja sain onneksi torkuttua aamuinfon jälkeen n. tunnin. Sitten tapasin taas osaston psykologia. Jatkoimme keskustelua tunteista ja opin uuden sanan: validointi. Se on mitätöimisen vastakohta ja sitä minun tulisi tehdä enemmän tunteitteni kanssa. Kävimme asiaa läpi parin esimerkin avulla ja keskustelu oli oikein mielenkiintoista. Ei asia ihan täysin uusi minulle ollut, mutta tarvitsen kyllä selkeästikin vielä harjoitusta.
Lounaan jälkeen kävimme kahden muun potilaan kanssa kävelyllä ja sitten vain rentouduimme, koska ahdistuksenhallintaryhmä oli taas peruttu. Osastolla oli leppoisa ja hyväntuulinen perjantaitunnelma. Huomasin saaneeni kaksi tekstiviestiä, joista toinen oli tullut jo keskiviikkona. Se oli kotiryhmäläiseltäni, se jolla oli viime viikolla vuosipäivät. Viestittelimme kauniita sanoja puolin ja toisin, ja kun olin jo bussissa matkalla sossusta kotiin, hän lähetti minulle hyvin hämmentävän viestin. Hän kirjoitti, että olen todella ihana nainen ja että jos hän olisi 25 vuotta nuorempi, hän tekisi mitä vaan päästäkseen suosiooni romanttisessa mielessä. Siis apua! Käteni suorastaan lensi suuni eteen ja hämmennyin niin paljon, että rupesin repeilemään itsekseni bussissa. Minun oli pakko soittaa heti eräälle ystävälleni ja kun pääsin kotiin, luin hänelle kaikki viestit. Hän yhtyi hämmennykseeni ja olin neuvoton, että miten vastaisin miehelle. Sillä välillä kun mietin, hän lähettikin viestin, jossa paihoitteli aiempaa viestiään. Vastasin hänelle lopulta, että suhtaudun häneen isällisesti. Seuraavien viestien perusteella sain kuvan, että hän vähän pettyi ja tämä harmitti minua.
Näiden viestien jälkeen olenkin sitten ollut aivan sekaisin! Tunteiden kirjo on vaihdellut vihasta euforiaan, katkeruudesta ihastukseen, surusta iloon. Olen taas saanut huomata, miten kipeä olen vieläkin tällä elämän osa-alueella. Heti kun saan vähänkin hyväksyntää mieheltä ja etenkin itseäni vanhemmalta, olen aivan myyty. Vaikka tiedän, etten ikinä voisi olla itseäni yli 35 vuotta vanhemman miehen kanssa, minusta tuli heti aivan pakkomielteinen, kun sain häneltä hyväksyntää. Samalla minussa heräsi voimakas miellyttämisen tarve. En haluaisi, että hänellä on paha mieli ja haluaisin enemmän kuin mitään muuta antaa hänelle hyvän mielen ja sen mitä hän haluaa. OH, sairasta... Minua rupesi jälkeenpäin kaduttaa, että hoidin viestit niin asiallisesti, vaikka teinkin oikein. Illalla menin ystävieni kanssa vertaistukiryhmään, sieltä kahville ja sitten kotiin.
Lauantaina nukuin vähän pommiin, mutta kerkesin hyvin toveriseurani piirikokoukseen ennen klo 12. Olin kokouksessa hyvin levoton ja pakkomielle tästä vanhemmasta herrasmiehestä riivasi minua. Lähetin hänelle viestiä koskien ryhmämme ostoksia, mitkä tein ja tilinumeroni, että saisin rahat niistä takaisin. Vaihdoimme puolin ja toisin muutaman viestin ja yhdessä niistä mies kertoi ehkä menevänsä illalla yhteen ryhmään. Minun oli sitten tietenkin myös päästävä tähän ryhmään. Piirikokous kesti klo 15 asti, minkä jälkeen menin kotiin syömään ja odottelemaan ryhmään lähtöä. Menin sinne klo 18 jälkeen ja matkalla minua jännitti ihan hirveästi. Mies ei kuitenkaan ollut siellä ja olin hyvin pettynyt. Tunsin itseni tyhmäksi ja minun teki mieli itkeä. Pakkomielle ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja olin koko ryhmän ajan hyvin levoton ja ahdistunut. En pystynyt keskittymään ja mietin vain tätä miestä. Ryhmän jälkeen soitin ystävälleni ja kerroin, että haluan lähettää miehelle jonkun tunnustusviestin. Ystäväni sai minut kuitenkin lupaamaan, etten tekisi niin ja menin vain kiltisti kotiin. Kotona otin Ketipinorit ja rauhoituin. Tyydyin syömään karkkia ja menemään aikaisin nukkumaan.
En tajua mikä vanhemmissa miehissä oikein kiehtoo minua! Onko kyseessä joku isäongelma? Vai ovatko vanhemmat miehet vain niin paljon viehättävämpiä? Ovathan he paljon itsevarmempia, nöyrempiä, rauhallisempia, viisaampia ja karismaattisempia. Ainakin minun mielestäni. En ole aikoihin tuntenut minkäänlaista vetoa omanikäisiini miehiin. He tuntuvat minusta ihan pikkupojilta ja tuntisin itseni jopa vähän pedariksi, jos katselisin heitä. Tämä on niin epäreilua! 60-vuotias on yksinkertaisesti vain aivan liian vanha... Kaiken lisäksi en ole varma olisinko häneen edes ihastunut, jos hän ei olisi vihjaillut mitään. Minä ihastun nimmittäin aika harvoin, oikeastaan vain silloin kun toinen osapuoli vihjailee kiinnostuksestaan ensin. Haluaisin niiin lähettää tälle miehelle jonkin viestin! Minulla on ikävä häntä. Minua hävettää koko tämä juttu!
Ainut hyvä puoli tässä on se, että olen saanut pakkomielteestäni/ihastuksestani hirveästi energiaa. Olen ollut perjantaista lähtien hyvinkin elossa ja enemmän taas oma itseni. Tuntuu, kuin olisin saanut pääni pitkästä aikaa pois paksusta sumusta. Kaikella on siis puolensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti